20-vuotiaana, muutaman pienen lapsen ja startup-yrityksen rakentamisen kanssa, uneni oli täydellistä kaaosta. Unistressini oli niin voimakasta, että tein villejä ja vaarallisia asioita öisin. Näin unta, että yksi lapsistani oli sängyssä kanssani ja tukahdutin heidät vahingossa, joten hyppäsin ylös ja poistin kaikki peitot sängystä vapauttaakseni heidät. Vain huomatakseni, että se oli ollut mielikuvitusta. Lapset olivat turvallisesti huoneissaan. Jokaisella lapsellani oli aika, jolloin he päätyivät silloin tällöin sänkyyn, joten mielelläni oli syytä uskoa, että se oli totta. Tai että kirjahylly oli putoamassa ja murskaamassa yhden lapsistani. Niinpä nousin sängylle - yhä unessa - ja työnnyin seinää vasten kuin se olisi kirjahylly. Tekisin tämän toimenpiteen niin voimakkaasti ja kiireellisesti, että vaarantaisin vieressäni nukkuvan kumppanini. Näin painajaisia muista työhön liittyvistä asioista, henkilökohtaisista asioista ja villistä mielikuvituksesta yleensä. Nukuin, kävelin ja loukkasin itseäni fyysisesti useita kertoja. Narskuttelin hampaitani öisin niin intensiivisesti, että ajattelin olevani varmasti hampaaton aamulla. Uneni oli peili kaoottisesta elämästäni. Painetta tuli joka puolelta. Startup-yrityksen rakentaminen ja kolmen nuoren kasvattaminen. Minulla ei ollut rahaa ja minulle kertyi paljon luottokorttivelkaa. Kumppanini ja minä kamppailimme saadaksemme pitkän. Olin eksistentiaalisessa kriisissä jättäen synnynnäisen uskoni. Ahmin joka ilta, enkä pystynyt pysäyttämään itseäni, mikä tuhosi uneni. Masennukseni raivosi. Olin lihonut yli neljäkymmentä kiloa ja housuni olivat niin tiukat, etten pystynyt napikkaamaan ylänappia kiinni. Mutta kieltäydyin protestina ostamasta isompia housuja, koska huomenna olisi erilainen. En myöntäisi. Noiden housujen tiukkuus teki minut hulluksi. Jälkikäteen ajateltuna en usko, että minun oli välttämätöntä kärsiä näin ja kärsimykseni heikentää niin dramaattisesti sen ihmisen laatua, joka olin itselleni ja kaikille ympärilläni. En tiennyt, että syöminen ennen nukkumaanmenoa heikensi untani. En tiennyt, että tuhottu uni tuhoaisi tahdonvoimani ja tekisi minusta puhtaan eläimen elämässä. En tiennyt, että oli olemassa laite, joka pysäytti hampaideni narskuttelun, jotta vältyttäisiin tuhoisilta vaikutuksilta suun terveyteeni. En tiennyt... Olen vain yllättynyt siitä, kuinka paljon en tiennyt. Kaikista kehossani seuraamistani biomarkkereista harva asia tuo minulle suurempaa iloa ja rauhaa elämään kuin alhainen unistressi. Alla oleva kuva on eilisestä illasta. Tiedot osoittavat, että sieluni on rauhassa. Minulta on kestänyt vuosia päästä tähän pisteeseen. Kyse ei ole vain unesta, vaan myös elämänfilosofiasta, vihan käsittelemisen oppimisesta, stressin hallinnasta ja itseni voittamisesta. Kun kuulet minun puhuvan unesta, ruoasta, stressistä ja näytöistä, toivon, että ymmärrät, että se tulee syvästi empaattisesta paikasta. Tiedän, millaista on olla loukussa. Ja kaikin tavoin yritän puhua lempeästi ja ystävällisesti entiselle itselleni, minkä luulen auttavan minua puhumaan niin monille teistä, ojentamaan auttavan käteni asioissa, joita ette ehkä tiedä tai joita teillä ei ehkä ole tahdonvoimaa tehdä. Ymmärrän ja olen tukenasi.