Joinakin päivinä on vaikea saada tätä pysyvän optimistista näkemystä asioista. Mutta rehellisesti sanottuna en keksi mitään muuta tapaa olla olemassa. Unelmoin ja toivon paremmasta tulevaisuudesta, en oikeastaan itselleni, vaan pojalleni. Ja vittu, en tiedä mitä tarkalleen ottaen tehdä tai miten minun vaikutukseni tuohon tulevaisuuteen on täsmälleen mahdollista, mutta jatkan sitä, mitä teen. Ja eteenpäin kohti valoisampaa tulevaisuutta. Varmistan aina, että tuen lähimmäisiäni heidän oikeudessaan puhua vapaasti avoimessa ja julkisessa keskustelussa riippumatta siitä, olenko eri mieltä siitä, mitä he sanovat vai en, ja varmistan, että poikani ymmärtää, kuinka tärkeä tämä oikeus on ja kuinka emme saa unohtaa sitä. Että hänen on kunnioitettava ja huolehdittava lähimmäisistään, sillä kaikki, mitä meillä on, on toisiamme. Emmekä koskaan taipu niiden tahdolle, jotka haluavat vain jakaa meidät, vihata toisiamme ja tuhota itsemme. Eteenpäin meneminen on sen tekemistä yhdessä. Meidän on huolehdittava siitä, että niillä, jotka vielä opettelevat kävelemään, jotka eivät pysty muodostamaan lauseita, ovat vasta aloittamassa matematiikan perusopettelemista ja katsovat vanhempiaan esimerkkeinä siitä, miten olemme tässä maailmassa, on kaunis ja rauhallinen maailma, jossa elää. Se on kaikki heitä varten. Olen aina rakastanut tätä Sagan-lainausta, joten jätän sen siihen. Paljon rakkautta teille kaikille ❤️ "Kaikista epäonnistumisistamme huolimatta, rajoituksistamme ja erehtyvyydestämme huolimatta, me ihmiset pystymme suuruuteen."